MUSTAN HELMEN TARINA

Tiedätkö ne mustat helmet meren pohjassa, jotka ovat todella arvokkaita ja harvinaisia? Niiden olemassaoloa ei tiedä vaan ne löytyvät sattumalta. Tupsahtavat eteen.

Sellainen oli tuossa videolla kanssani kävelevä musta Helmi eli suomenhevostamma Hertan Helmi, joka tuli yllättäen elämääni syksyllä 2020 treenikaverikseni ja iloa tuottamaan. 2021 työyhteisöcoachin huippuvalmennukseen kuuluvassa yksilövalmennuksessa coach Suvi Kohisevankoski kysyi minulta, mitkä ovat minun mustia helmiä. Mitkä ovat minun vahvuuksiani, jotka ovat ehkä piilossa ja joita en ole kenties vielä löytänyt? Mikä on se potentiaali, joka on vielä jossakin syvällä minussa, mutta joka odottaa käyttöönottoa? Ja ennen kaikkea löytämistä.

Tuo coachingkerta laittoi minut ajattelemaan. Paljon. Olin samaisen kevään aikana käynyt läpi prosessin itseni kanssa ja nähnyt vahvasti, että työni Pielaveden kunnanjohtajana oli tullut päätökseen. Olin saavuttanut työlleni asettamani tavoitteet. Talous oli saatu tasapainoon ja jopa ylijäämäiseksi ja soteuudistuksen valmistelu oli loppusuoralla. Pidän tärkeänä, että johtaja tunnistaa, milloin työ on tehty ja myös organisaatio kaipaa uusia tuulia. Minun työni oli tehty ja oli aika jatkaa matkaa. Tietoa tulevasta ei ollut, kun 11.6.2021 jätin irtisanomisilmoitukseni siten, että viimeinen virkapäiväni olisi 31.12.2021.

Olin pohtinut yrittäjyyttä ja tiesin, että minulla on johtamisen ammattilaisena paljon annettavaa työhyvinvoinnin ja työelämän kehittämisen saralla. Ja toki myös omien kokemusteni kautta, kun on itse lyönyt päänsä seinään ihan huolella, niin siitäkin voi ammentaa paljon muille jaettavaksi. Siispä tuntui luontevalle lähteä yrittäjyyden polulle.

 

Mutta entä se tamma, musta Helmi? Niin, hän inspiroi ja laittoi ajattelemaan. Niin kummalliselle kuin se kuulostaakin, tuo hevonen tuli elämääni näyttämään suunnan ja käynnistämään muutoksen. Auttoi minua löytämään omat mustat helmeni, joiden olemassaolo tuli tietoisuuteeni. Siksi yritykseni ansaitsee tulla nimetyksi sen mukaan ja niiden kaikkien mustien helmien mukaan, jotka vielä odottavat löytäjäänsä. Ja talli, jossa Helmi asui yhdisti taas ihmisiä, joilla on iso merkitys siihen, että minulla on tämä yritys ja tämä rohkeus. Sitten oli vielä eräs Kelly-poni, mutta se on jo sitten oma tarinansa…

 

Mustan Helmen keskeisin viesti ja tarina on oppia kuuntelemaan itseä ja antamaan mahdollisuuksia. Poiketa totutusta ja silti luottaa siihen, että elämä kantaa. Minä autan sinua löytämään mustat helmet coachingin ja valmennuksen avulla. Tai työyhteisöäsi tai organisaatiotasi löytämään vahvuudet ja voimavarat, joilla työelämästä tulee eilistä parempaa ja organisaatiostasi menestyneempi.

 

“Saat sen, mistä luovut.”

Tommy Hellsten